Vegaanina Sri Lankassa


Aasia, Matkustus, Vegaani / Thursday, December 21st, 2017

Olen äskettäin palannut matkaltani Intiassa ja Sri Lankassa, ja syöminen vegaanisesti oli viimeksi mainitussa huomattavasti helpompaa. Toisin kun intialaiset, srilankalaiset eivät käytä gheetä, kirkastettua voita, ruokansa valmistamiseen. Lisäksi erilaiset curryt olivat luontaisesti maidottomia, sillä niissä käytettiin herkullista kookosmaitoa lehmänmaidon sijaan. Kasviruokaa oli kaikkialla, ja se oli tietenkin maukasta.

Srilankalaisen perusarkiruuan, riisin ja curryn, lisäksi vegaanimenuun kuului string hoppers -riisinuudeleita, dosa-pannukakkuja, rotti-leipää, kottua ja välipaloja (tai ”short eats” niin kuin srilankalaiset ite niitä kutsuvat) kuten friteerattuja linssi-vadaita. Myös curryja löytää Sri Lankassa monessa muodossa. Suosikkini oli linsseistä valmistettu mausteinen dhal ja täyttävä perunakastike, jotka tarjoiltiin sambalin ja kookos-chutney-kastikkeen kanssa.

Seuraavaksi annan ehdotuksia paikoista, joissa vegaanien kannattaa pyörähtää Colombossa ja Kandyssa.

Aloitin ja päätin matkani sen pääkaupunkiin Colomboon, ja haluan mainita yhden edullisen, maukasta paikallista kasvisruokaa tarjoilevan ravintolan: Indo Ceylon Cafén. Taapersin tähän hyvin suosituttuun ja täyteen ahdetuttuun ravintolaan kahdesti, ja kumpanakaan kertana en joutunut pettymään. Ensimmäisellä kerralla tilasin lounaaksi currya ja riisinuudeleita, ja annos oli valtava. Toisella kerralla nautin täyttävän dosa masalan, täytetty pannukakku -tyyppisen annoksen, eikä sekään jättänyt kylmäksi. Varoituksen sana: jos etsit ruokapaikkaa, jossa istuskella ja maistella ruokaa rauhassa, tämä ei ehkä ole siihen tarkoitukseen oikea paikka. Ainakin lounasaikaan paikka oli niin tupaten täynnä asiakkaita ja ympäriinsä juoksentelevaa henkilökuntaa, että tunnelmaa voisi jopa kuvailla ahdistavan hektiseksi. Toki kyse on myös omasta asenteesta. Toinen varoitus: annokset todella ovat suuria. Molemmilla kerroilla pyysin henkilökuntaa pakkaamaan tähteet mukaani – lounas ja illallinen samaan pieneen hintaan!

Suurimmassa osassa maata voit löytää ravintoloiden ja kuppiloiden ikkunoista ladduja, makeita jälkiruokapalloja, jotka tehdään semolinasta ja kikhernejauhoista. Yllättäen huomasin syöneeni ainakin yhden herkullisen palluran joka päivä. Kai sitä pahempiakin asioita voi suuhunsa pistää, right?

Kasvimaitojen löytäminen oli välillä Sri Lankassa kiven alla. Itse olen tottunut juomaan kahvini runsaalla määrällä kaura- tai soijajuomaa, ja jälkimmäistä oletin löytäväni suuremmista kaupungeista helpommin. Kookosmaitoa oli joissain paikoissa saatavilla kahvin sekaan, mutta eräistä kalliimmista ketjukahviloista kuten Coffee Bean & Tea Leaf (Colombossa esimerkiksi Liberty Plaza -ostoskeskuksessa) löysin hemmetin hyviä vaihtoehtoja soijamaidolla. Harvoin käyn itse tämän budjettiluokan paikoissa, mutta eräänä päivänä käveltyäni tuntikausia ristiinrastiin kaupunkia, jättimäinen soijalatte tuli kyllä tarpeeseen.

Eräänä päivänä Kandyssa kävelin ympäri kaupunkia ja törmäsin eräällä kadulla kylttiin “Cafe Secret Alley – vegan friendly!” Paikka todella oli pienen, piilossa olevan kujan perukoilta löytyvä viihtyisä kahvila, jonka työntekijät olivat kaiken lisäksi aivan huipputyyppejä. Kävin tässä kahvilassa kahdesti ja tuhosin puolet viikon ruokabudjetistani samassa rytäkässä. Smoothie-kulhot, maapähkinävoileivät ja salaatit olivat niin  houkuttelevia, että hällä väliä. Päälle vielä jäälatte kookosmaidolla? Hell yes.

Vielä yksi paikka, jota suuresti suosittelisin Kandyssa, on Soya Centre. Täällä lähes kaikki ruokalistalla on tehty soijasta, ja kaikki paitsi kahvi, joka tulee kahvilalle jo valmiiksi maitoon sekoitettuna (älä kysy, minäkään en kysynyt), on vegaanista. Soya Centerissä on joka tapauksessa kolmea eri jäätelömakua, maustettuja soijamaitoja ja pieniä välipaloja kuten rottia ja samosa-piiraita.

Hostelleissa ja majataloissa aamiaiseni oli yleensä paahtoleipää ja hilloa. Turistit haluavat munakasta ja makkaraa aamupalaksi, ja ikävä kyllä majapaikat vastaavat tähän kysyntään jättäen kasvisruokailijat nälkäisiksi. Päätin useina aamuina etsiä aamiaismurkinaa muualta, ja päädyin nauttimaan ihanasta Sri Lankalaisesta aamiaisesta, joka on aivan luonnostaan vegaaninen. Tämä päivän tärkein ateria sisälsi yleensä riisiä tai nuudeleita currylla, kookoschutneylla ja karamellisoidulla sipulilla. Voi sitä onnea ja täyttä vatsaa!

Ja ne hedelmät, ihmiset, ne hedelmät. Elämäni paras banaani löytyi Sri Lankasta. Kyllä, ehdottomasti. Banaanit Sri Lankassa olivat pieniä, niin makeita ja herkullisia, hieman kirpeitä – täynnä makua. Suomessa ostamani banaanit maistuvat pahvilta näihin verrattuna. Se on sääli.

Kun päivä on kuumaakin kuumempi ja tuntuu siltä, että tatuointisikin suurinpiirtein sulavat ulos ihostasi, on mukava pysähtyä hedelmäkojuille nauttimaan virkistävistä tuoreista papaijoista, mangoista tai ananaksista. Itse pysähtelin tuon tuostakin hedelmäkojujen varjoon juomaan kookosvettä (ja jälkeenpäin syömään herkullista kookoslihaa pähkinän sisältä). Kookosveden nautiskelu on täydellinen keino tankata elektrolyyttejä sen jälkeen, kun on menettänyt paljon nestettä paahtavassa auringonpaisteessa!

Kaiken kaikkiaan vegeily Sri Lankassa oli melko helppoa, eikä vaatinut mitenkään erityisiä ponnisteluja. Ainoa asia, jonka varmistaisin ravintola- tai katuruokaa tilatessani, on ruuanlaitossa käytetty öljy. Näin voit varmistaa, että ruuantekijä todella käyttää kookosöljyä, eikä esimerkiksi voita.

Sri Lanka oli kaunis ja lämmin, niin kuin siellä tapaamani ihmisetkin. Jos olette niin onnekkaita, että pääsette maahan vierailemaan, nauttikaa täysin rinnoin!

Leave a Reply

Your email address will not be published.